Lohkoketjutekniikan toiminta ja käyttö

Home Lohkoketjutekniikan toiminta ja käyttö

Lohkoketjujen avulla varmasti luotettavia sopimuksia

Heippa taas. Se olisi niin, että tällä kertaa aiheena on lohkoketjut. Niistä aiemminkin puhuin jossain vaiheessa ja sen jälkeen on mielessä pyörinyt se, että on pakko jossain vaiheessa niistä ihan puhua ja kertoa vähän, että millaisia ne ovat. Jakaa omaa tietoa niistä mahdollisimman paljon.

Kaikillehan ne lohkoketjut eivät tosiaan ole niin itsestään selviä, kuin itselle ne tuntuvat olevan. Kuitenkin ne on monia kiinnostava aihe ja ajattelinkin, että voisin vaikka omaa tietoa niistä ammentaa tähän tekstiin. Eli näin päädyin aiheeseen, joka käsittelee lohkoketjujen toimintaa sekä niiden käyttöä.

Lohkoketjut ovat aihe, joka jakaa ajatuksia. Lohkoketjut ovat toisten mielestä hyvin kiinnostavia, toisten mielestä ohimenevä ilmiö. Joka tapauksessa lohkoketjut puhuttavat.

Mikä on lohkoketju

Lohkoketjut tunnetaan yleisimmin nimellä Blockchain. Tätä käytetään niin suomen kielessä kuin myös muualla. Mutta tässä yhteydessä käytän nyt kuitenkin suomenkielistä versioita, eli lohkoketjua.

Blockchain eli lohkoketju on lähtenyt nousuun kryptovaluutta Bitcoinin taustalta, jota varten se alun perin kehitettiin. Lohkoketjujen avulla on mahdollista, että niin valtiot, yritykset, yhteisöt ja yksilötkin voi muun muassa nopeuttaa ja tehostaa omaa toimintaansa sekä samalla lisätä luotettavuuttaan ja ennen kaikkea läpinäkyvyyttään.

Miten toiminta voi tehostua lohkoketjujen avulla? Lohkoketjujen avulla on mahdollista, että vähenisi niin integraatiotarpeet kuin myös informaation epäsymmetria. Samalla viansietokyky paranisi, kun lohkoketjut olisivat käytössä. Samalla luottamusta lisäisi se, että vahvaan yksityisyyden suojaan olisi mahdollisuus, tosin anonyymisti. Samalla voisi luottaa siihen, että toinen osapuoli on aito ja mennyt pysyy muuttumattomana.

Lohkoketjuteknologian keskeisyydessä ovatkin erilaiset tekniset elementit. Niihin lukeutuvat vahva salaus, konsensusmekanismi sekä hajautettu arkkitehtuuri. Jos merkityksen ”lohkoketju” haluaa pelkistää niin hyvin kuin mahdollista, niin voidaan sanoa, että lohkoketjut ovat olemassa olevia teknologioita ja konsepteja uudelleen aseteltuna.

Mihin lohkoketjuteknologia sitten soveltuu? Lohkoketjuteknologia soveltuu kaikkeen sellaiseen toimintaan, jossa vaaditaan luottamusta ja jossa käsitellään paljon erilaisia tapahtumia eri osapuolten välillä.

Lohkoketjujen avulla varmasti luotettavia sopimuksia

Jo alussa mainittu bitcoin on lohkoketjuteknologian tunnetuimmaksi luokiteltu hyödyntäjä. Mutta ei pidä käsittää asiaa niin, että lohkoketju ja bitcoin olisivat sama asia, sillä niin ei ole. Lohkoketjun vaikutusmahdollisuudet ovat paljon suuremmat kuin ainoastaan bitcoinin parissa. Totta on kuitenkin, että bitcoinin kehittäjät ovat ne, jotka kehittivät lohkoketjutekniikan alun perin.

Lohkoketjuteknologiaa käyttää muun muassa Ethereum. Mutta myös monet muut tahot. Lohkoketjujen käyttö ei siis perustu ainoastaan kryptovaluuttaan. Käytännössä lohkoketjuja voi käyttää hyvin monella tavalla. Laitan alle pienen listauksen siitä, että mihin lohkoketjuja on käytetty.

– Ujo MUSIC, eli musiikin jakopalvelu, joka perustuu lohkoketjuun. Musiikkibisneksen läpinäkyvyyden mahdollistamiseksi. Siellä pääsee näkemään suoraan, että mihin ja kenelle maksut menevät.

– Arcade city, eli samalla periaatteella toimiva kyytipalvelu kuin Uber. Rahaliikennettä ei kuitenkaan hoida voittoja maksimoiva yritys kuljettajien ja asiakkaan välissä.

– Bitnation, yritys, joka valmistelee tällä hetkellä lohkoketjuihin perustuvaa maailmankansalaisuutta henkilökortteineen. Bitnation toimii yhteistyössä esimerkiksi Viron e-kansalaisuus-hankkeen kanssa, sekä monien vastaavien hankkeiden kanssa.

– D-CENT, Eurooppalainen projekti, jossa pyritään edistämään demokratiaa juuri lohkoketjuteknologian avulla.

-Factom, yritys, joka valmistelee tällä hetkellä Hondurasille luotettavaa sekä ehdottoman riippumaton väestörekisteriä, ja juuri lohkoketjun avulla.

– Everledger. Lohkoketjuteknologian avulla timanttien rekisteröintiin keskittyvä seuraaminen ja suojaaminen vakuutuspetoksilta.

Käytännössä lohkoketjuteknoligiaa voikin soveltaa hyvin moneen asiaan, kuten tuossa pintaraapaisussa näkyi. Esimerkiksi Fimea on pohtinut, että miten lohkoketjuja voisi hyödyntää muun muassa lääkejakelussa. Lohkoketjujen suosio onkin kasvanut suuresti ja ´kiinnostus niiden käyttöön on suurta.

Lohkoketjut edustavat läpinäkyvyyttä, luotettavuutta sekä tehokkuutta. Monelle lohkoketjut ovatkin yksi tämän hetken suosituimmista puheenaiheista. Lohkoketjuille ovat osoittaneet kiinnostusta niin Microsoft, Philips, useat suuret pankit sekä Nasdaq pörssi. Eli kiinnostusta on hyvinkin suurilla nimillä lohkoketjujen suhteen.

Onko lohkoketjut täydellisiä

Ei tietenkään. Mikään ei ole täydellistä, ei edes teknologia. Totuus on, että lohkoketjuteknologia tarjoaa mitä mahtavimpia mahdollisuuksia, mutta missään nimessä se ei ole kuitenkaan ongelmatonta.

Ensinnäkin yksi huomioitava asia on, että lohkoketjuja ei ole toistaiseksi kyetty vielä hyödyntämään ihan niin laajasti kuin toiveena olisi. Toistaiseksi lopulta vain hyvin harvoilla aloilla on ollut mahdollisuus hyödyntää lohkoketjuja. Myöskään aloita ei ole vielä kunnollista näyttöä, että miten lohkoketjut oikeasti toimivat.

Myös energiankulutuksen kannalta lohkoketjut ovat saaneet kritiikkiä. Nimittäin lohkoketjujen vaatima energian käyttö ei vastaa ajatuksia tämän päivän tarpeesta vähentää hiilijalanjälkeä sekä toimia energiatehokkaasti.

On myös hyvä huomioida, että toisille lohkoketjut ovat vain yksi vaihe teknologian matkalla. Itse uskoisin, että lohkoketjut ovat tulleet jäädäkseen. Toisille lohkoketjut ovat vain tapa ohittaa demokratia ja hankkia luottamusta koodaamalla. Toisille lohkoketjut ovat tapa kasvattaa eliitin varallisuutta. Mutta se miten itse näen lohkoketjut, on se, että ne ovat hyvä tapa edistää läpinäkyvyyttä. Näen ne demokratian, yritysten sekä yksittäisten henkilöiden tukena. Mutta jokaisella on oma näkökulmansa.

Ovatko lohkoketjut niin luotettavia kuin luvataan?

Hyvä kysymys. Lohkoketjujen mainostetaan olevan luotettavia ja niiden läpinäkyvyydestä on paljon puhetta. Mutta kysymys herää siinä vaiheessa, kun lohkoketjuja pohtii tarkemmin. Lohkoketjutekniikka on nimittäin anonyymiä.

Eli toisin sanoen, lohkoketjut tarjoavat luotettavuutta ja se perustuu kaikkein hienoimpaan ohjelmointiin sekä tietotekniikkaan, mutta samalla se kuitenkin on anonyymiä. Kuinka anonyymi voi olla luotettavaa? Tähän voi ottaa esimerkiksi juuri bitcoinin. Bitcoinien omistajat ovat kaikki nimettömiä ja samalla bitcoineilla kaupanteko myös on anonyymiä. Kuinka se siis olisi luotettavaa? Sama koskee toki myös Ethereumia ja DAO-rahakkeita.

Yhteenveto

Lohkoketjut ovat tapa hoitaa sopimuksia mahdollisimman luotettavasti. Lohkoketjut takaavat läpinäkyvyyden ja ne toimivat vahvalla salauksella. Lohkoketjut ovat niitä samoja ohjelmia ja tekniikoita, mitä on jo kauan ollut, mutta jotka on valjastettu uudella tavalla tähän käyttöön.

Lohkoketjuja on harkittu käytettäväksi hyvin monipuolisesti aina pankeista, lääketeollisuudesta että musiikista alkaen. Se mihin kaikkeen käyttöön lohkoketjut päätyvät, on ajan kysymys, mutta harkinnassa ne ovat moneen eri käyttöön.

Lohkoketjujen kritiikki on lähinnä sen anonyymiydessä, mutta myös energian kulutuksessa. Toisinaan sitä myös pidetään humpuukina. Mutta tosiasia on, että lohkoketjut alkavat olla tätä päivää. Riippuu ihmisistä, että kuinka suureksi lohkoketjut muodostuvat. Ja tietenkin on oletettavaa, kuten aina kehityksen ollessa kyseessä, että lohkoketjuillekin tulee vielä kilpailija.

Kuitenkin lohkoketjuilla on niin puolustajansa kuin myös vastustajansa. Molemmilla osapuolilla on hyvät argumentit, mutta kenties lohkoketjujen parantaminen on mahdollista jollain tavalla. Aika tulee näyttämään, että miten lohkoketjujen suosion kanssa tulee käymään.